Feo:

Tummat pilvet jatkoivat kertymistään, mutta Feo ei osoittanut elettäkään liikkuakseen suojaan. Hän vain istui paikallaan, ja tuijotteli taivasta pilkallisesti. Kyllä todellinen susi pikku rankkasateesta selviäisi.
Hetkeen Feo ei liikahtanutkaan. Susi tuijotteli vain pilviä, jotka häälyivät paksuna, mustana verhona peittäen taivaan. Kun yksinäinen sadepisara tipahti inhottavasti kutittaen tämän korvaan, uroon oli pakko kurottua raapimaan sitä takajalallaan.
Tuuli yltyi, ja ilma kylmeni hetki hetkeltä. Ripotus muuttui pian sateeksi. Feon turkki kostui ja tämä ravisteli kerran. Toisen. Kolmannen. Lopulta hän luovutti, sillä turkki kostui kostumisesta päästyään. Oikeastaan, sitä voisi sanoa jo märäksi, sillä vesisade oli jälleen yltynyt astetta rajummaksi.
Minuutit kuluivat. Niin ylpeä, kuin Feo olikin, hänen oli pakko myöntää mielessään olevansa kylmissään. Siltikään hän ei suostunut antamaan itselleen periksi, vaan laski rajuilmassa kyyhöttämisen henkistä kestävyyttä kasvattavaksi treeniksi. Hän kestäisi sen, vaikka saisikin keuhkokuumeen.

Billie
**
Sade sai kenet tahansa masentuneeksi, varsinkin Billien, joka oli uskonut päivästä tulevan täydellinen; mutta toisin kävi. Naaras katsoi Feota, joka vain kyyhötti sateessa suostumatta tulla suojaan. Bill huokaisi ja nousi ylös kävellen Feon viereen ja katsoen tätä anovasti silmiin.
" Oo nyt fiksu ja tuu suojaan ennenku vilustut. " Bill sanoi ja töytäisi urosta pienesti päällään ja käveli takaisin puun alle toivoen, että Feo seuraisi perässä.

Puun alle päästyään naaras ravisteli turkkiaan käyden istumaan puun alle niin, että Feollekkin riittäisi tilaa; mikäli jääräpää suostuisi Billietä seuraamaan. Bill huokaisi katsoen haikean näköisenä sateeseen. Ei naaraan luonteeseen normaalisti kuulunut masentuneisuus, mutta jotenkin kaatosade sai tämän aina sille tuulelle.

Feo:

Feo vain tuhahti naaraan kehotukselle. Kyllä hän tästä selviäisi.
"Meikä ei yhestä sateesta hätkähdä", hän sanoi.
Vesi norui pitkin uroon läpimärkää turkkia. Turkki oli kastumisen takia painautunut ihoa vasten ja sai Feon entistä laihemman näköiseksi. Tämä näytti jopa ruipelolta.
Salama halkoi taivasta ja heti perästä seurasi korvia raastava jyrähdys. Feon korvat painuivat luimuun, mutta hän ei edelleenkään liikahtanut mihinkään. Jossain kaukana kuului, kuinka puu kaatui maata vasten. Sen jälkeen vain lisää jyrähdyksiä ja salamista aiheutuvaa rätinää.
Vielä hetki sitten niin valoisa ja kuuma päivä oli muuttunut pimeäksi ja kylmäksi. Oikeastaan siitä kaikesta ei olisi uskonut kuluneen vain hetkeä. Sade tuntui jatkuneen jo ikuisuuden.
Feo värisi kylmästä ja aivasti kerran. Hän tuijotti silmäkulmastaan synkkää taivasta murhaavasti. Aivan kuin olisi luullut saavansa pilvet väistymään pelkän katseen avulla. Niin kuitenkaan ei käynyt.