/ Otsikko saksaa, suomennettuna "Liian kuuma". 8) Ja tulleeko se Majeni tänne~? /

FELIS

Oli hyvin polttava päivä, joka tosin oli kääntymässä jo iltapäivän puoleen. Aamu oli ollut hiukka viileämpi kuin tämä paahtava keskipäivä, mutta yöksi tämä aava aavikkoalue ei paljoa viilennyt. Ainakaan toistaiseksi. Tumma, voisi sanoa jopa että musta hahmo liikuskeli tällä hiekkamerellä. Pahaksi onnekseen tuo uros oli ajautunut saaren keskiosaa päin mentäessään aavikolle. Jopa puoliaavikko olisi ollut tälle susihukalle parempi. Felis nimeä kantava susihukka jolkotti aavikolla, jättäen tassunjäljet hiekkaan. Tummat värit imivät lämpöä ja uros tunsi olonsa ehkä jopa liian kuumaksi. Felis toivoi pääsevänsä pian pois täältä, ainakin jonkun varjon tulevan vastaan. Tai tuulenpuuskan. Tosin täällä tuskin tuulenpuuskia voinut tulla, mutta ilmavirtaukset olivat hyvin mahdollisia. Noin tuo uros nyt vain sattui ajattelemaan. Kuumuus oli saanut Fe'n pahalle päälle, myös jano kun tätä hukkasta painoi. Ehkä jossain välissä tuon vastaan tulisi yksi niistä kolmesta joesta, mistä joku oli urokselle kertonut. Peräti perätön koko juttu, mutta eihän sitä koskaan tiennyt tai luottaa täysin keheenkään. Mutta joen tai kahden luo tuo oli eksynyt, kolmannesta ei tietoakaan. Felis ajatteli vain matkaa, jonka mittaa uros ei janoissaan pystynyt arvioimaan. Merivettä ei pysty juomaan, joten uroksen oli etsittävä jostain joki. Kaikki tuntui joka tapauksessa ikuisuudelta. Felisin hölläys vaihtui kävelyksi ja pian uros pysähtyi pöllyttäen hiekkaa etutassullansa, pahalla päällä. Harjallinen istahti hetkeksi ja hengähti, kirosi tuo mielessäänkin moiset aavikot. Jospa vuorilta löytyisi vuoristojärviä vai oliko joki todella tulossa ensin vastaan? Joskus joku klaani olisi tietysti osan tuosta vuoristostakin vallannut, ken tietää. Felis tuhahti kiukkuisesti ja nousi. Tällä kertaa Felis lähti vain kävelemään, eikä edes aloittanut hölkällä, puhumattakaan juoksusta jossa hän olisi läkähtynyt saman tien.

Meren rannalla oli sentään tuullut, mutta täällä ei sitäkään vähempää. Yhtään. Tummaturkkinen nuolaisi kirsuaan ja jatkoi matkaansa itsepäisesti.

/ Että tuli inhottava aloitus. x___X' Namunenä ei tykkää aloittaa pelejä kun se ei osaa. 8) Valitettavan lyhytkin tästä tuli aloitukseksi. /

//Maje saapuilee ^^//
Hammo

Taivas oli seesteinen ja sininen lukuunottamatta muutamia ohitse kulkevia pilviä. Ympäristössä tuntui olevan ainoastaan kuivaa, keltaista heinää Näihin ympäristöihin tottunut, vaaleaturkkinen uros huoahti. Tämä oli niitä päiviä, jolloin kaikki oli hyvin. Ilma ei ollut liian kylmä, harjas heilahteli toisinaan pienessä tuulenvireessä ja aurinko lämmitti mukavasti. Olihan se tietenkin niin, että useiden mielestä tämä ympäristö oli kamala, kuiva, inhottava, kuuma, kaikkea kielteistä. Vaan tämän punaharjaksisen olennon mieleen olivat kuivemmat seudut, joiden lävitse virtasi joki jos useampikin. Silmänsä sulki vaaleaturkki tyytyväisenä, kuunteli heinien havinaa. Kaikki oli kovin, kovin rauhallista ja mukavaa. Silmänsä tuo kuitenkin aukaisi, haukotteli makeasti, venytteli. Eläin oli lepuuttanut jalkojaan laakealla, auringon paahteessa kuumenneella kivellä kuivuneen joenuoman, vadin, äärellä. Nyt tuo hissuksiin kömpi kiveltä alas, vilkaisi taakseen. Siellä kiemurteli vehreä nauha, joka jatkui niin kauas ja kauemmaskin kuin silmä näki. Maaston laakeat muodot ja kallioaavikon kivimuodostelmat peittivät meren näkyvistä ja hiljensivät sen kuohuvat äänet.

Oranssiin vivahtavat, pääosin keltaiset silmät sulkeutuivat raukean haukotuksen ajaksi, susi nuuhkaisi hieman maata. Refleksinomaisesti uros tuhautti sieraimiinsa joutuneet hiekanjyvät ulos, puisteli päätään. Loitompana rääkäisi lokki, näkyikin valkea hahmo kaukana, mutta piankos tuo painui takaisin horisontin taakse. Hammoksi nimetty tunsi olonsa raukeaksi, rauhalliseksi. Siitä oli mukavaa olla yksin, murehtia ja miettiä elämän menoja ja sitä, miten tulisi seuraavaksi toimimaan tai pärjäämään. Uros kohotti katsettaan kauempana kiemurtelevaan vehreään nauhaan ja huoahti. Joku piti varjoisista paikoista, vaaleaturkki enemmän kuumista ja kuivista. Nestettä ja ravintoahan aina joka ikinen eläin tarvitsisi, sitä pitäisi metsistä etsiä, mutta enimmän osan ajastaan vietti Hammo mieluiten kuumilla seuduilla. Tuntui niin turvalliselta olla alueella, jonka tunsi, ehkä ei aivan yksilöllisesti ja ajatuksina, mutta ainakin veressään oli näiden seutujen asukkien monien sukupolvien tietämys.